A. J. SJÖGRENIN SEURAN TIEDOTUSBLOGI

A. J. SJÖGRENIN SEURAN TIEDOTUSBLOGI

tiistai 20. marraskuuta 2012

Loviisan triviaalikoulun sijainti

Loviisan triviaalikoulun sijainti selvitetty

A.J. Sjögren kävi triviaalikoulua Loviisassa vuosina 1803 - 1808. Kun tammikuun lopulla 1803 muutamat Iitin Sitikkalan kylän talonpojat lähtivät viemään maataloustuotteita markkinoille kuuden peninkulman päähän Loviisaan, pitäjänsuutarikin päätti liittyä heihin
viedäkseen poikansa kouluun. Loviisa oli lähin kaupunki, jossa oli triviaalikoulu. Se oli perustettu vuonna 1760, kun Loviisan pedagogio, joka oli toiminut vuodesta 1750 lähtien, muutettiin triviaalikouluksi. Ensimmäinen koulutalo oli rakennettu Kuningattarenkadun varrelle, sen itäpuolelle välittömästi nykyisen Karlskronabulevardin eteläpuolelle.
Vuonna 1800 triviaalikoulun käyttöön valmistui uusi koulurakennus. Se sijaitsi Degerbyn rusthollirakennuksen länsipuolella ja silloisen puukirkon eteläpuolella olevan Kirkkotorin vieressä sen itäisellä laidalla. Loviisan triviaalikoulun paikan pystyy hahmottamaan nykyisestä kaupungin ydinkeskustan kartasta, kun tietää, että Degerbyn rusthollirakennuksessa toimii tänä päivänä kievari/ tilausravintola Degerby Gille (Sepänkuja 4) ja että puukirkon paikalla sijaitsee nykyisin hotelli Zilton (Brandensteininkatu 19). Vuonna 1803 Sjögren sai aloittaa koulunkäynnin siis uudessa koulurakennuksessa. Koulunkäynti kuitenkin keskeytyi, kun venäläiset joukot miehittivät kaupungin helmikuun 21. päivänä 1808 ja koulurakennus sodan vuoksi tarvittiin sairaalaksi. Opetusta jatkettiin kuitenkin aina mahdollisuuksien mukaan kesään saakka opettajien kotona. Elokuussa 1808 Sjögren lähti opiskelemaan Porvoon kaupungin lukioon. Loviisan vuoden 1855 suurpalo tuhosi triviaalikoulun, kuten myös läheisen puukirkon sekä monia muita rakennuksia, mutta säästi triviaalikoulun viereisen Degerbyn rusthollirakennuksen.

Lähteet
:
Sirén, Olle. 1995. Loviisan kaupungin historia 1745-1995. Loviisan kaupunki. Itä-Uudenmaan paino. Lovisa. 411 s.


Sjögren, A.J. 1955. Tutkijan tieni. Suom. Aulis J. Joki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. 263 s.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Hallitus kokoontui marraskuussa

Seuran hallitus kokoontui 13.11.2012 kirjastossa. Päätettiin mm. että ensi vuoden puolella hallituksen kokouspäivänä pidetään  keskiviikkoa klo 17.30 - 19 kirjastossa. 
- Seuraava hallituksen kokous onkin lukkoonlyöty näin 16.1.2013.
- Ensi vuoden vuosikokouspäiväksi valittiin 15.4.2013 klo 18. Illan esitelmän pitänee Päivi Ronimus (kuvausta Sjögrenin ajan Pietarista).
- Hallitus valmistelee jäsenille Pietarin matkaa: viikolle 17   ( 23. - 25.4.2013) Sjögrenin jalanjäljille Pietariin. Asiasta tulee lähempää tietoa myöhemmin.

- Ritva Mäkelä-Kurtto oli tehnyt itselleen upean matkakertomuksen "A.J.Sjögrenin jalanjäljillä Loviisassa" syysretkemme innoittamana. Hän oli onnistunut löytämään vanhoista kartoista paikan Loviisassa sijainneelle triviaalikoululle, jota meidän Sjögrenimme kävi 1800 -luvulla. Selvitys on myös mielenkiintoinen sukellus Loviisan historiaan. Ritva lainaa mielellään selvitystä luettavaksi.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Hallitus kokoontuu marraskuussa

Seuramme hallitus kokoontuu Iitin kirjastossa ti 13.11.2012  klo 16.  Käsitellään syksyisiä asioita - ennakoidaan kevättä.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Kaari Utrio vieraili Kausalassa



 - En voinut jättää häntä vain muutamaan sivuun, kertoi Kaari Utrio A.J. Sjögrenin osuudesta kirjassaan Oppinut neiti. Niinpä hän kirjoitti Sjögrenistä melko paljon alkukappaleissa. Kuitenkaan kirjailija ei voi kertoa kaikkea kaikesta, vaikka hän historiallista romaania kirjoittaessaan haluaa esitellä niin päähenkilöt, sivuhenkilöt kuin ympäristönkin melko tarkkaan. Kaari Utrio sanoi, että kirjailija tietää asioista sata kertaa enemmän kuin lukijalle kertoo. 
Kirjailijan on tehtävä valtava tutkimustyö ja perehtyminen ennen kirjan kirjoittamista. Utrio kertoi, että hän oli ihastunut Sjögreniin henkilönä ja lukenut hänestä satoja sivuja tietoa.
Kuitenkin romaanin muoto ja juoni tekee sen, että kaikkia historiallisia tosiasioita ei kirjan sivuille voi tuoda ikään kuin päälle liimattuina tietolappusina. On pakko tehdä karsintaa. ”Kirjailijan tulee tietää, missä vaiheessa laittaa stoppi tiedonjaolle.”
Kaari Utrio korosti, että kirjan juonen suunnittelu on hänestä kaikkein kiehtovinta. Siinä kirjailija voi luoda juuri sitä, mitä haluaa.
Seuramme oli järjestänyt tämän kirjailijan luentotilaisuuden kirjaston myötävaikutuksella. Lukion salissa oli noin 80 innostunutta kuulijaa ja kirjallisuuden lukijaa.

torstai 27. syyskuuta 2012

Kaari Utrio vierailee 13.10.



Kirjailija Kaari Utrio vierailee Iitissä ja Kausalassa lauantaina 13.10.2012.
Yleisötilaisuus, aiheena Kaari Utrion luento, on Iitin lukion auditoriossa klo 13 alkaen.
Kaari Utrion teemana on "Anders Johan Sjögren historiallisen romaanin henkilönä. - Miten historiallinen romaani rakennetaan ja kirjoitetaan".
Tilaisuudessa on mahdollisuus nähdä videotallenne, jossa on iittiläisten harrastajanäyttelijöiden voimin tehty katkelma Sjögren-näytelmästä (kirj.Laila Seppä).

Kaari Utrion kirja "Oppinut neiti" sisältää kuvausta Sjögrenin elämästä Pietarissa. Sjögren on kirjassa sivuhenkilö.

Tilaisuus on avoin yleisölle. Tervetuloa!
Järjestäjinä ovat A.J. Sjögrenin Seura ry  ja Iitin kirjasto.


Hallituksen kuulumisia syyskuussa 2012



Hallitus kokoontui 26.9.2012. Todettiin menneistä tapahtumista, että retki Malmgårdiin ja Loviisaan onnistui hyvin. Kesäkahvilassa työskentely tuotti myös yhdistykselle oikein sievoisen summan. Kiitos kaikille hyvän yhteistyön tekijöille!

Muuten hallitus keskusteli ja päätti tehtävistä, joita on Kaari Utrion kirjailijavierailuun liittyen. Vierailu tapahtuu la 13.10.2012 Kausalassa, Iitin lukion tiloissa. Lähemmin tästä tapahtumasta omassa blogiviestissään tässä yllä. Iitin kirjasto osallistuu tapahtuman järjestelyihin. Kiitos siitä!

Jos kaikki aikataulut tulevat pitämään paikkansa, on seurallamme ilo esitellä Kaari Utriolle Iitin Kirkonkylää – näkökulmana on tietenkin Sjögrenin toiminta. Iitin kirkko, sen saarnastuoli, ulkopuolen miljöö sekä kuva vanhasta pappilarakennuksesta – siinäpä pieniä aineksia keskustelun siemeniksi. Nykyaikaa edustavat sitten muistokivi Sjögrenin puistikossa ja Kylätalo aivan siinä lähettyvillä.

Hallitus keskusteli myös tulevasta vuodesta. Vuosikokous saataneen maanantaiksi 15.4.2013. Kulttuuriretki Pietariin on kehitteillä: aika saattaa sattua huhtikuun viikoille 16 tai 17.

Uusille jäsenille lähetetään postikortti, jossa on tilinumero ja jäsenmaksun suuruus 10 € vuoden 2013 alusta lukien. Kaksi on ilmoittautunut, ja heidät on ilolla hyväksytty. Jäseneksi voi ilmoittautua sihteerille.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Hallitus koolle

Seuran hallitus kokoontuu ke 26.9.2012 klo 16 Iitin kirjastossa. Esillä luentotilaisuuteen liittyvät asiat.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Loviisan retken tapahtumat



Syyskuun ensimmäisenä päivänä seuramme retki Loviisaan toteutui. Mukana oli iloinen 36 henkilöä käsittävä joukko seuran jäseniä ja ystäviä.
Tärkeä kohteemme oli Malmgårdin suuri linna - elämys jo ulkoapäin. Saimme esittelykierroksen linnan sisälle oppaanamme kreivi Johan Creutz. 
Kuvassa Marja Pullinen juttelee kreivin kanssa.
Malmgårdin kartano on 1614 vuodesta lähtien kuulunut Creutz -suvulle. Linna on tyyliltään hollantilaista uusrenessanssia, arkkitehti F. A. Sjöströmin piirtämä ja peräisin 1880-luvulta. Erityisen komea on ritarisali maalauksineen.
Makoisat kahvit nautimme karjakon tuvan kahvilassa ja ostokset teimme kartanon maatilapuodissa.

Malmgårdista matkasimme Loviisaan kuunnellen Marjan selostusta A. J. Sjögrenin kouluunlähdöstä 1803; Loviisan triviaalikoulun opetuskieli ruotsi oli Sjögrenille aluksi vaikeaa. Yksityisopetus oli hänelle tarpeen. Loviisan triviaalikoulun tarkka sijainti ei ole käynyt selväksi.

Helmikuussa 1808 venäläiset hyökkäsivät Ahvenkoskelta marssien Loviisaan. Samanaikaisesti ruotsalaiset perääntyivät Porvoota kohden. Koulunkäynti keskeytettiin, mutta Sjögren jäi silti Loviisaan. 1809 Sjögren pyrki Porvoon lukioon. Matematiikka oli hänelle vaikea aine. Sodan aikana pojat leikkivät sotaleikkejä tönien, heitellen lumipalloja ja käyttäen seipäitä toisiaan vastaan. Sjögren sai seipäästä iskun silmäänsä, mutta toipui siitä.

Sjögrenin kuolinpäivänä 18.1.1855 tuli tuhosi Loviisan kirkon, joka sijaitsi nykyisen Zilton -hotellin paikalla. Uusi kirkko rakennettiin vanhan Kuninkaantien laitaan punatiilistä. Retkellämme kaupungissa tutustuimme Loviisan Esplanadin entiseen ja nykyiseen rakennuskantaan Mikko Teerenhovin kirjan ”Loviisan Esplanadi” antamien tietojen pohjalta.

Viimeinen etappi oli Pernajan Pyhän Mikaelin kirkko, jonne lähdimme Styrbordin makoisan aterian jälkeen. Kirkon meille esitteli ripeästi suntio Katariina Junger-Sunden. Kirkko on rakennettu 1430 - 1440. Tyyli on ollut yleinen Suomessa ja Ruotsissa. Kirkossa on kaksi pilaririviä, jotka jakavat kirkon kolmeen laivaan. Pääalttarissa on tähtiholvi.  Kirkon vanhin osa on sakaristo 1410 -luvulta, asehuone on 1450 -luvulta. Rakentajan nimeä ei tiedetä, mutta puhutaan Pernajan rakentajasta.  Sama rakentaja on tehnyt myös Pyhtään, Sipoon, Porvoon ja Vehkalahden kirkkojen tähtiholvit. Kattomaalaukset ovat alkuperäisiä, niitä on vuoroin kalkittu piiloon, vuoroin haettu esiin kalkin alta. Vanhin esine on kasteallas 1200 -luvulta. Mikael Agricola lienee kastettu siinä. Altaassa on 5 pyöreää kiveä, jotka lämmitettiin ja laitettiin veteen lämmön tuojaksi. Asehuoneen kupariarkussa on ollut 1500 -luvulla haudattu amiraali Ernst Worms.  Pernajan kirkko on niitä vanhoja kirkkoja, joissa harrastettiin menneinä aikoina lattian alle hautaamista. Vuonna 1938 peräti 300 hautaa poistettiin lattian alta kirkkomaahan. Sakariston oven puoleisella seinällä on Jacob Creutzin äidin ja isän sukuvaakunat 4 polvessa ja Lorenz Creutzin sukuvaakunat; näitä käytettiin surusaatoissa lippujen kera.  Saarnastuoli on vuodelta 1652, Lorenz Habermann tekijänä. Saman tekijän saarnastuoleja on Pyhtään ja Elimäen kirkoissa. 
Saarnastuolissa on aurinko ja soittavat enkelit, tekijänä Gustaf Serlachius. Purjelaiva katossa on 60 vuoden takaa Sarvisalosta. Kuparikruunu on Jacob Forssellilta. Kirkko on hyvin vaikuttava!

Loppumatkan teimme pitkin vanhaa Loviisan tieväylää, jota myös Sjögren asteli kotimatkoillaan kotikonnuille Iittiin päin.

Kesän urakat ovat takana päin

Seuramme kesäiset urakat ovat nyt takana. Pussitustalkoot tuottivat hyvin tavaraa kahvilaan. Kiitos siitä lahjoittajille! Kesäkahvilassa työskentely oli myös seuralle tuottoisaa. 
Aktiivisia talkoolaisia oli hyvin liikenteessä. Suuret kiitokset kaikille!

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kesän toimia tulossa

Seuran hallitus kokoontui järjestäytymään 8.5. Kylätalossa. Puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Helminen ja varapuheenjohtajaksi Pentti Simonen. Sihteeriksi saimme Mailis Alaharjun. Taloudenhoitajana aloittaa Mirja Helineva.
Kesän toimintana on yllätyspussimyyjäisten järjestäminen. Lahjoitettavaa tavaraa jäsenet voivat tuoda kirjastolle aina 19.7.  asti. Näiden tavaroiden pussittaminen tehdään talkoilla Marja Pullisen luona Iitintiellä 20.7. klo 15 alkaen. Yllätyksiä myydään sitten kahvilaviikonlopulla 24. – 26.8. Kirkonkylässä. Kahvilan talkoisiin voi ilmoittautua Marjalle puh.  040 7349 167.
Loppukesän retki suuntautuu ”Sjögrenin jalanjäljille” kohti Loviisaa. Päivä on la 1.9. Loviisa oli nuoren Sjögrenin koulukaupunki. Retkellä tutustutaan erääseen Suomen komeimmista kartanoista, Malmgårdiin Pernajassa. Lounasta nautitaan Loviisassa. Retkeläiset maksavat lähinnä lounaasta, kahveista ja välipaloista; hinnaksi tulee noin 40 €. Seura järjestää bussikuljetuksen. Ilmoittautumiset 10.8. mennessä Eeva Mäkiselle puh. 050 3524 959  eeva.makinen@kymp.net   .
Sitten syksyllä odotetaan suurta kirjallista tapahtumaa, kirjailija Kaari Utrion vierailua 13.10. seuran vieraaksi. Kaari Utrio on kirjoittanut A.J. Sjögrenistä sivuhenkilön romaaniinsa Oppinut neiti. Utrion teemana Kausalassa on historiallisen henkilön asettaminen fiktiiviseen romaaniin.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Siivousta A.J. Sjögrenin puistikossa

Iitin Kirkonkylässä, aivan kirkon vieressä, tien toisella puolella, sijaitsee A.J. Sjögrenin puistikko. On se siinä sijainnut aina - nyt sillä on hienosti tämä nimi. Ja onhan siinä sijainnut se A.J. Sjögrenin muistokivikin monen monta vuotta. 
Nyt tiistaina 8.5., A.J. Sjögrenin syntymäpäivänä, menimme talkoomielellä ja haravoin siivoamaan puistikon talven oksista puhtaaksi. 

Porukkaa olikin paljon, joten homma hoitui joutuisasti. Seurakunnan edustaja lupasi, että myös seurakunnan kevätsiivoojat tulevat tekemään puistotyötä alueelle ja että he vievät meidän keräämät roskat pois. Näkymä kirkolle päin on nyt melko selkeä. Valoisuus antaa uutta ilmettä ja mahdollisuuden mm. jasmikkeen juurakolle nousta uuteen kukoistukseen. 
Muistokivellä kasvaa nyt kultatyräkki, joka on  perenna. Siivous eteni nopeasti. Lopuksi nautimme seuran tarjoamat kahvit Kylätalossa!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kymijoki sotilashistoriassa

Kokousiltana mukana oli 31 henkilöä, joista useimmat olivat seuran jäseniä, mutta olihan mukana muutamia, jotka olivat tulleet kuuntelemaan Sakari Viinikaisen esitelmää Kymijoen sotilashistoriasta. Viinikainen antoi esityksessään kattavan kuvauksen Kymijoen varrella tapahtuneesta sotilashistoriasta - tällä kertaa hiukan iittiläistä näkemystä tuoden ja esittäen pitkän aikajanan.

Kuvassa Sakari Viinikaisen takana näkyy kuva Perheniemessä sijaitsevasta Leirinmäen muistokivestä: 1790 ja sitä ennen Leirinmäkeä käytettiin Ruotsin armeijan  harjoituskenttänä ja leiriytymispaikkana. Esille tuli myös Hiidenvuori hämäläisenä linnavuorena ja tulimerkkien antopaikkana aina 1600-luvulle asti. Samoin korostui teiden merkitys sotilasmanöövereille: Salpausselkä sekä aikaisempi, ylinen tie Vuolenkosken ja Selänpää kautta. Kymijoen seutukunnat ovat olleet jatkuvien taisteluiden ja miehitysten näyttämönä. Varustuksia on historian aikana rakennettu sekä tarpeeseen että turhaan - tämä tuli esitelmässä ilmi. 
Viinikaisen esitelmän lopussa oltiin sitten vapaussodan tapahtumien kohdalla ja myös jatkosodan pommitusten muistoissa.

VUOSIKOKOUS 2012 VALITSI

Seuramme piti vuosikokouksensa lukiolla 19.4.2012. Kokous hyväksyi viime vuoden toiminnan ja taloudenpidon ja hyväksyi myös hallituksen ehdotukset tulevaksi toiminnaksi vuonna 2012. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Pentti Simonen, Miska Vainonen ja Mailis Alaharju. Entisistä erovuoroisista valittiin jatkamaan Pentti Toivanen ja Ritva Mäkelä-Kurtto. Muut hallituksen jäsenet ovat Ritva Lahti, Eeva Mäkinen, Tuula Heino ja Jaakko Helminen. Kokous valitsi hallituksen apureiksi asiantuntijajäsenet Marja Pullisen, Päivi Ronimus-Poukan ja Anja Tikkasen.


Kokouksen juohevan kulun varmisti puheenjohtajana toiminut Harri J. Heikkilä viemällä kokouksen läpi maailmanennätysajassa 28 minuttia. Mutta olihan jo ennen kokousta nautittu makeat kakkukahvit.

Eroaville ojennettiin kukkaset kiitossanojen kera. Tässä kuvassa Marja Pullinen kiittelee poismuuttavaa sihteeriämme, Anja Tikkasta.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Seuran hallitus oli koolla valmistelemassa vuosikokousta

Tässä kuvassa on osa seuran hallituksesta kokoontuneena Iitin kirjaston näyttelytilaan 28.3.2012. Ympärillä ovat esillä Riitti Liskin tekstiilinäyttelyn työt ja pöydällä edessä Alla Alievan teos A.J. Sjögrenistä.

UUSI TUTKIMUS SJÖGRENISTÄ VENÄJÄKSI

Vuoden 2011 lopulla AJS-seura sai tuoreita tuliaisia Kansalliskirjastosta, kun siellä työskentelevä entinen iittiläinen Pentti Niemimaa toi muhkean yli 900-sivuisen venäjänkielisen teoksen akateemikko A. M. (Mihailovits) Sjögrenistä Venäjän Kaukasian-tutkimuksen perustajana. Tekijä on maassaan tunnettu folkloristi ja tutkija Alla Alieva (s. 1935) Moskovan tiedeakatemian maailmankirjallisuuden instituutista.
Alla Alievan toimittaman laajan teoksen alkupuolella käsitellään AJS:n tutkimusmatkoja Kaukasiaan a Krimille (1835 – 1838) päiväkirjaotteiden ja kirjeenvaihdon perusteella: Sjögrenin kirjeitä akateemikoille Frähn ja Krug sekä Sjögrenin Kaukasiasta saamia kirjeitä (1839 – 1845).

Pääosan teoksesta muodostavat osseetin kielen tutkimuksiin, kielioppiin ja sanakirjatyöhön liittyvät tekstit alkuperäisiä käsinkirjoitettuja näytteitä myöten, satoja sivuja. Niihin kuuluu myös Sjögrenin tserkessiläis-kabardilaisen ystävän ja kielentutkimuksen harrastajan kapteeni Nogman jälkeenjääneet muistiinpanot kabardin kieliopista, jotka tämä oli tuonut Pietariin Suomensukuisten ja kaukasialaisten kielten akateemikon AJS:n tarkastettavaksi. (AJS kertoo omaelämäkerrassaan, jossa hän pahoittelee ystävänsä onnetonta kohtaloa: lämpimiltä seuduilta tullut Nogma sairastui ja menehtyi kylmänkosteassa Pietarissa.)
Kieltä taitamatonkin pystyy arvaamaan kirjan loppuosan 150sivulla painetun tekstin Sjögrenin ”Tutkijan tieni” –teokseksi (julkaistu suomeksi 1955). Käännöksen lopussa on lukijaa varten toistasataa selitystä ja viittausta sekä selvitys omaelämäkerran taustoista.
Teos löytyy Iitin kirjastosta, A. J. Sjögrenille varatusta kaapista.

A.J. Sjögrenin Seura esittää suuret kiitokset tutkija Alla Alievalle. Hän on omalta osaltaan tehnyt tunnetuksi akateemikko Anders Johan Mikaelson Sjögrenin elämäntyötä erityisesti osseetin kieliopin ja sanakirjan tekijänä.
AJS:n toisessa kansainvälisessä muistokonferenssissa 2006 käsiteltiin Venäjän vähemmistökansojen ja –kielten tutkimusta 1800-luvulla. Yhtenä luennoitsijana oli tutkija Pohjois-Ossetian Vladikaukasuksesta. Hän todisti havainnollisesti akateemikko Sjögrenin merkityksen ossetialaisille tänäkin päivänä näyttämällä kuvat Akateemikko Sjögrenin katukilvestä ja muotokuvasta yliopiston juhlasalin seinällä.



torstai 29. maaliskuuta 2012

Vuosikokouksen kutsu myös tässä


A.J. Sjögrenin seura ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään     torstaina 19. huhtikuuta 2012 Iitin lukiossa alkaen klo 18.   Esillä ovat vuoden 2011 toimintakertomus (löytyy ohesta SIVUlta  "Mikä seura") ja tilit sekä alkaneen vuoden 2012 toimintasuunnitelma (lyötyy tästä blogista alla), talousarvio ja henkilövalinnat hallitukseen. Tämä on seuramme 21. toimintavuosi.
Ennen varsinaisia kokousasioita nautitaan kakkukahvit.  Kokouksen jälkeen kuullaan  yleisölle avoin  esitelmä:
Sakari Viinikainen: Kymijoki kahden vallan välissä, alueemme sotilashistoriaa.
Tervetuloa!

Vuoden 2012 toimintasuunnitelmaa


Tämä suunntielma on menossa vuosikokoukselle:

VUODEN 2012  TOIMINTASUUNNITELMA

Kokoukset

Vuosikokous pidetään sääntöjen mukaan maalis-huhtikuussa. Kokouksissa pyritään järjestämään esitelmiä: keväällä Sakari Viinikainen ja syksyllä Kaari Utrio (la 13.10.2012). Yhdeksänjäseninen hallitus kokoontuu tarvittaessa.
Stipendejä jaetaan perinteisesti marraskuun esitelmätilaisuudessa.

Näytelmähanke A.J. Sjögrenistä

Tavoitteenaan A.J. Sjögrenin merkityksen tunnetuksi tekeminen on seura lähtenyt toteuttamaan näytelmähanketta. Näytelmän keinoin tuodaan yleisölle esille värikkäitä tapahtumia A.J. Sjögrenin elämästä. Hankkeeseen on haettu ja saatu avustuksia (saatu Kymenlaakson Kulttuurirahastolta ja Aino Vallin Rahastosta). Laila Seppä on saanut tekstin valmiiksi. Näytelmähanke odottaa nyt harrastajateatterilaisten tarttumista tähän projektiin.

Retket

Retkiä tehdään resurssien mukaan. On keskusteltu retkestä kohteina muutamat Etelä-Suomen kartanomiljööt, lähinnä Malmgård.

Kesäkahvilatalkoot
Seuran talouden kannalta tärkeä kesäkahvilatoiminta keskittyy elokuun loppuun  24. – 26.8.2012. Jäsenten toivotaan edelleen tulevan mukaan lahjoittajina ja muina talkoolaisina.

Muu toiminta

Entiseen tapaan huolehditaan Sjögrenin syntymäpäivän (8.5.) aikoihin Iitin kirkonkylässä olevan muistomerkin kukittamisesta (perennoja) ja ympäristön kunnostamisesta. Myös Sitikkalassa olevan syntymäpaikan muistokivelle viedään kukkasia. Muistokiven on kotiseutu- ja kulttuurilautakunta aikanaan pystyttänyt. Keväällä voidaan juhlistaa Sjögrenin puistikon nimeämistä.

Jäsenhankinta

Jäsenmäärää pyritään kartuttamaan, koska jäsenmaksu (10 euroa) yhdessä kesäkahvilatalkoilla hankittujen varojen kanssa mahdollistaa stipendien jakamisen Sjögrenin elämäntyön tunnetuksi tekemiseen.
Tiedotus
Tiedotus hoidetaan jäsenkirjeiden (sähköisesti myös) ja Iitinseudun välityksellä sekä seuran blogin ja kotisivujen kautta internetissä.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Hallitus kokoontuu ke 28.3.2012

Hallitus päätti viime kokouksessaan kokoontua uudellen keskiviikkona 28.3. klo 16 kirjastossa. Esillä ovat vuosikokoukseen menevät asiat:  mennyt ja tuleva talous sekä toimintasuunnitelmat. Vuosikokousta on hahmoteltu torstaiksi 19.4.2012 klo 18 lukiolle.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kirjat ovat antoisia

Kirjailija Kaari Utrio on uudessa kirjassaan Oppinut neiti kertonut myös A.J. Sjögrenistä. Tarina liikkuu niin Pietarissa kuin Lapissakin.

Onko niin, että sekä tämän kirjan päähenkilöt että Sjögren olivat samanlaisessa elämäntilanteessa; kokemassa jyrkän sääty-yhteiskunnan murtumista pakon edessä väljemmäksi? Tätä asiaa pohdiskeli tämän seuraavan linkin "opintokerhokin" eli hahkapaalikat  7.2.2012.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Uus-vanhaa aineistoa kotisivuille

A.J. Sjögrenin kotisivuille on nyt lisätty pdf-tiedostoina kolme Michael Branchin esitelmää vuodelta 1994. Ne antavat perustietoja A.J. Sjögrenistä. Esitelmät on sijoitettu sivulle, jonka nimi on Konferenssi 1994 .

torstai 9. helmikuuta 2012

Hallitus kokoontui

Seuran hallitus kokoontui 8.2. tutkimaan lähiajan tarpeellisia tehtäviä, joista tuleva työnjako tuntuu olevan tärkein. Puheenjohtajamme Matti ilmoitti haluavansa jäädä pois tästä tehtävästä. Myös sihteerimme Anja on muuttamassa kotimaisemansa Savon kukkeille kunnaille noin kesäkuun lopussa. Tarvitsemme siis uusia jäseniä hallitukseen: tarvitsemme puheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan, bloginpitäjän ja Sjögrenin kotisivujen ylläpitäjän. Lisäksi tarvitsemme, niin kuin aina tähänkin asti, talkoolaisia sinne kesäkahvilavuorolle ja muihin tapahtumiin.
Keskustelussa huomasimme, että kotiseutuhenkisiä ja meidän tapahtumistamme kiinnostuneita henkilöitä kyllä löytyy Iitistä oikein kivasti. Ihan omista jäsenistä! Nyt vaan kova "rekry" päälle - niin kuin nykymaailmassa sanotaan - ja homma kyllä onnistuu!
Rahastonhoitoon lupautuikin jo Mirja, joka on talkoilla tehnyt tilinpäätöksemme moniaan vuoden ajan. Rahastonhoitajalle voidaan siirtää avustusten hakemisasiat ja niiden tilitykset.Asiantuntijoina jatkavat Marja P ja Päivi R-P.
Seuran vuosikokous tulee olemaan torstaina 19.4.2012 Iitin lukiolla.  Seuraava hallituksen kokous taas on noin 28.3. klo 16  (viime vuoden talousasiat,yms. esillä).

tiistai 24. tammikuuta 2012

Hallitus koolle ke 8.2.3012 klo 15

Yhdistyksen hallitus kokoontuu tuumaustaukoilemaan  keskiviikkona 8.2.  klo 15. Kokoonnumme aluksi kirjastolle, jossa on menossa Lainan päivä. Sitten "pakenemme jonnekin". Asiana ovat yleisellä tasolla tarkastella tulevan kevään toiminnallisia asioita sekä työjakoa  ja saada ideoita.