A. J. SJÖGRENIN SEURAN TIEDOTUSBLOGI
A. J. SJÖGRENIN SEURAN TIEDOTUSBLOGI
maanantai 30. kesäkuuta 2014
Heinäkuun hallituksen kokous
Seuran hallitus kokoontuu 2.7.2014 klo 15 Iitin kirjastolle. Silloin käsitellään lähiajan tulevia tapahtumia, lähinnä varainkeruuta kesäkahvilavuoron aikana ja käytännön tehtäviä kesäkahvilassa.
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Kuntajuhlan seminaari ja retki
Kesäkuun toisena päivänä 2014 juhlittiin Iitissä kunnan ja seurakunnan 475 vuotista taivalta kirkkopitäjänä. Yhdistyksemme järjesti päivän ohjelmaan seminaarin ja tutustumisretken. Lukiolla seminaarin 60 kuulijaa sai tietoa iittiläisyydestä sukupolvien takaa: vanhat paikannimet olivat Anna-Liisa Lehessaaren aiheena ja iittiläinen A.J. Sjögren elämänkuvioineen oli Päivi Ronimus-Poukan esitelmän teemana. Kris-Tiina Valolahti kertoi sanoin ja kuvin Iitin Kirkonkylän vanhoista rakennuksista.
Tutustumisretki vei Iitin kirkkoon ja Sitikkalaan. Kirkkoherra Jyrki Nordlund kertoi kirkosta sellaisena kuin se oli ollut Sjögrenin aikaan 1800-luvun alussa. Sitikkalassa retkelle osallistuneet 30 henkilöä kiipesivät kalliomäelle, jossa A.J. Sjögrenin kotimökki aikoinaan sijaitsi. Paikalla on nyt muistokivi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)