IITIN KOTISEUTUYHDISTYKSEN, KARRALA-TOIMIKUNNAN
JA A.J. SJÖGREN-SEURAN KESÄRETKI SITIKKALAAN
A.J. SJÖGRENIN SYNTYMÄKODIN MAISEMIIN
Saimme muistion kesäiseltä retkeltä (tässä blogissa 21.08.2009). Tekstissä mainitaan Sitikkalan seuratalo, joka paloi maantasalle 27.11.2009.
Sitikkala, Sitikkalan seuratalo
Läsnä olivat Marja Pullinen, Anja Tikkanen, Maija-Liisa Petsalo, Irma Napola, Eeva Mäkinen, Aapo Metsäpelto, Pertti Petsalo, Niilo Napola ja Mailis Alaharju.
Retki alkoi ja lähdimme kohti Matkakeidasta ja sieltä Mankalan voimalaitoksen ohi jonkun matkaa, kunnes laajan keskellä aukeaa oikealla korkealla mäellä sijaitseva Sitikkalan vanhan rypälekylän aikainen maasto. Kymikunnan maamiesseurantalo, vuodelta 1921, sijaitsee heti vanhan kylätien oikealla puolella mäellä mäntyjen siimeksessä, näkymättömissä. Talo näytti alistuneelta, katto oli peltikatto, räystäskourut puuttuivat, seinämaali lauhtunut ja ovet riutuneet. Piha oli heinittynyt. Talon pihamaan laitaan oli tehty uudenpuoleinen varastorakennus, jossa hirvimiehet käsittelevät hirvenruhot asianmukaisissa tiloissa. Talo on Pekka Perttolan mukaan passiivitilassa, seuraa ei ole lopetettu, tilintarkastajat ovat kuolleet, on jäänyt pitämättä seuran uinumaan jättävä kokous. Mahtaako siihenkään löytyä tarpeeksi kokousedustajia, Perttola epäili. Talo on tontilla, jonka luovutti Anttilan talo ikiajoiksi maamiesseuran käyttöön.
Sitikkalan koulu lakkautettiin 1978 (Olavi Anttila, Iitin historia, 3.osa s.520 ). Kylässä ei toimi kyläyhdistystä, Perttola ei näe sitä tarpeelliseksi enää, kylän ilme on hiipunut, mutta maisemat ovat henkeäsalpaavat niin viljelymaisemien kuin luonnonmaisemienkin osalta. Oppaina toimivat Maija-Liisa Petsalo ja Pertti Petsalo, jotka olivat viimeisinä vakituisina opettajina Sitikkalan lakkautetussa, silloin jo peruskouluna toimineessa koulussa.
Sjögrenin muistokivellä
Kuljimme maamiesseurantalolta kapeaa, riukuaidan reunustamaa kärrypolkua, kylätietä alaspäin kohti ”Pitkäkallio-nimistä kallionrinnettä” (Carl Fredrik Relanderin, Sjögrenin ystävän ilmaisu), missä sijaitsee A.J. Sjögrenin syntymäkodin muistomerkki, korkea kivipaasi laattaan kirjoitettuine teksteineen, verkkoaidan ympäröimänä, ”vähän tuulimyllyn” paikalla. Röhmän Johan kirjeessään Antti Juhanalle: ”Isäfarinne teki vähän tuulimyllyn sihen aitan taka kalljolle ja se on jauhannu einehesannet tarpehi Teille lähettä.” Risuaitaa oli uusittu 2008 ja siinä työssä olivat olleet mukana taitajina Asser Ristola ja Pertti Petsalo. Marja Pullinen luki ohessa olevaa tekstiä, jonka varassa kuvittelimme Sjögrenin kodin, perunamaan, lähteen ja kiipeilykiven (linkki kartalle). Jätimme kukat muistomerkille, jossa kasvoi ennestään monivuotista maksaruohoa. Maisema yli kallion kohti Kymeä ja välissä olevaa viljavainiota oli ”romanttisen” kaunis.
Ajoimme Petsalojen opastuksella ylämäkeen urheilukentälle. Urheilukenttä oli heinittynyt ja iso. Kentän toisessa päässä oli punainen koppi, jossa valkoiset laudasta tehdyt kirjaimet KKV eli Kymikunnan Voimistelijat, perustettu 1930 (Aimo Halila, Iitin historia, 2. osa s.579). Kentän takana siinsi sinisenä ja kirkkaana Kirkkolampi, 103,6 m meren pinnan yläpuolella. Kirkkolammesta kylän alapuolella olevat talot saavat vetensä yhden välikaivon kautta ja kesämökit kesäveden mustan muoviputken kautta. Vesi tulee omalla paineellaan. Kentältä lähtivät polut lammen molemmin puolin. Näitä polkuja myöten koululapset kipittivät aikoinaan koulumatkansa eri suunnissa sijaitseviin koteihinsa. Kirkkolammessa on uintikielto, vaikkei sitä ole missään kirjoitettu.
Mökille
Palasimme takaisin alempana kulkevalle kylätielle ja käännyimme vasempaan ohittaen mökkejä ja hiekkakuopan. Nousimme ylös vasemmalle metsäharjanteelle tehtyä noin kolmen metrin levyistä nummipohjaista tietä. Tiestä oli kivet noukittu kaivinkoneella sivuun ja tie oli tasattu ilman ojia. Vesivaurioita ei näkynyt, vaikka äskettäin oli ollut sateista. Kartassa harjanne on nimetty Sianseläksi. Tältä tieltä poikkesimme Petsalojen kesämökille vasemmalle, missä oli kauniisti saunamökki kellareineen ja patioineen, sekä lasten leikkimökki, keinut ja tietenkin uimaranta ja veneranta soutuveneineen. Petsalot ovat asuneet mökkiään noin neljänkymmenen vuoden ajan. Rantakaavaan oli mahtunut muillekin mökkejä: Rantala, Komulainen, Paronen ja vastarannalle Asikaisen yrittäjäperheen omistamat, kolme uudenuutukaista, nykyajan rakennusvaatimusten mukaan rakennettua mökkiä vuokrakäyttöön matkailijoille, usein venäläisille.
Pikoja
Petsalojen mökki sijaitsee Pikojanlahden poukamassa. Se kuuluu osana Iso-Valkjärveen. Harjulla oli runsaasti mustikkaa, puolukkaa ja sieniä. Harjun toisella puolella pilkistelee Iso-Pikijärvi kallioilla käveltäessä. Mökin lähellä kiipesimme polkua myöten korkealle kalliokumpareelle kivirappusia pitkin. Näköala Pikojanlahteen oli upea. Harjanteen tietä eteenpäin mentäessä vastaan tuli syvänne, missä on kirkasvetinen Pikoja, ikäänkuin laskuoja, rämettyvä, osittain kalliopohjainen ja sen rantapenkassa on runsaana esiintymänä vehkaa. Tästäkin eteenpäin voi jatkaa polkua myöten ja saavuttaa Vähä-Pikijärven. Pikojanlahden puoleinen rantaharju tarjoaa kaksi korkeampaa näköalakohdetta, joista henkeäsalpaava maisema kauas Iso-Valkeajärvelle. Pertti Petsalo kertoi opettajana ollessaan tehneensä talvella hiihtoretken harjulle 12 oppilaansa kanssa. Silloin rannan puoleisella rinteellä ei kasvanut puita ja hän päätti näyttää pojille, että opettaja on rohkea. Hän kysyi, kuka uskaltaa laskea rinteen alas jäälle hänen kanssaan. Kukaan ei uskaltanut, mutta siinä vaiheessa opettajan oli pakko laskea. Hyvin siinä kävi, pystyssä pysyi! Rinne oli kauhistuttavan jyrkkä! Pikojanlahdessa pesi kuluneena kesänä toistakymmentä kuikkaparia. Yksi niistä ui rohkeasti Marjan uintivuorolla mukana.
Mökillä meitä kestittiin monipuolisesti ja runsaasti, mistä kiitokset emännälle ja isännälle. Pidimme Karrala-toimikunnan kokouksen ja vielä saunakin oli tarjolla! Kiitoksia ystävällisyydestä ja valtavasta tietomäärästä kotiseudustamme! Kunhan pystyisimme kaiken tallentamaan muistimme sopukoihin.
Kymijoen soutu
Seuraava retkikohde oli Perttolasta lähtevä kirkkovenesoutu Kymijoelle, Mankalan voimalaitoksen yläpuolen padotun jokiuoman myötä kohti Tapolan lossia. Rantaan kävellessä ohitimme talon ja rannan väliseen rinteeseen jäävän perinnebiotoopin, joka oli useamman tutkijan voimin todettu tiettyjen kasvien esiintyvyyden perusteella vanhaksi asuinalueeksi. Tällä luonnonkivisellä niityllä oli laidunnettu vuokralampaita. Kirkkovene oli ostettu käytettynä, kun Iitin kunta hankki uuden veneen soutuharrastajille. Veneellä iittiläiset olivat voittaneet ensimmäisen kerran Sulkavan souduissa. Sille oli rakennettu komea katos rantaan. Vene lepäsi rullien päällä ja siitä se päästettiin vinssaamalla vesille ja soudun jälkeen taas vinssattiin manuaalisesti takaisin katokseen rullien päälle. Veneeseen mahtui 14 soutajaa, mutta meitä oli vain yhdeksän mukaanlukien Pekka Perttola, joka antoi tahtia soudulle istuen soutajien edessä tuhdolla.
Soutaminen oli yllättävän helppoa tyynessä säässä, kun aallokko oli rauhallinen. Vene kääntyi, kun toinen puoli souti ja toinen puoli huopasi. Leppoisassa vauhdissa oli hauska kuunnella Pekan tarinointia. Lähdimme liikkeelle ohittaen kaksi uudehkoa lomamökkiä, jotka kuuluivat Perttolan matkailuyritykseen. Vesialue oli nimeltään Römpsi. Maisemat näkyivät selkeinä matalasta kirkkoveneestä. Katselimme nyt samaa maisemaa, missä olimme kulkeneet jalan A.J. Sjögrenin muisteloissa. Maataloista ensimmäisenä ilmestyi Urpasen talo, joka oli saanut nimelleen myös Urpasen lossin. Tosin siitä oli tallessa vain lossin kiinnityspaalut rannoissa. Seuraava talo oli Seppälän talo.
Perttola kertoi, että koski on nimeltään Kaurakoski. Siinä on ollut puitteet monille kotimaisille elokuville, joita on filmattu Eskolan talon ympäristössä aina 1950-luvulle asti. Maisema oli todella luonnonkaunis ja kelpasi elokuvaväelle. Koskenlaskukohtauksissa oli oikeaa draamaa. Kosken valjastaminen ja sähkön tuottaminen johti usean eri yritysnimen kautta voimalaitoksen rakentamiseen nykyiseen muotoonsa. Tilat, jotka kokivat tappioita pengerryksen vuoksi pellon ja metsän tai molempien jäädessä veden alle, joutuivat käymään oikeutta saadakseen kohtuullisen korvauksen Kaurakosken vesiosuuksista. Perttolan kohdalla kiistat päättyivät vasta 1982. Perttolalle jäi elinikäinen oikeus vapaaseen sähköön. Siitä huolimatta hän on varustanut lomamökkinsä maalämmöllä.
Marja Pullinen on haastatellut Pekka Perttolan isää Mankalan voimalaitoksen synnystä 1993.
Väylää eteenpäin soudettaessa oikealla näkyi rantapuuston takaa keltaisena viljapeltoaukea, jota sanotaan Karjahiston pelloksi, mutta joka on nimetty maastokartassa Karjalaistenpelloiksi. Niiden jälkeen maasto nousee metsäiseksi mäeksi, jota kutsutaan Karjahistonmäeksi ja maastokartassa se on nimetty Karjalaistenmäeksi. Nämä ovat vanhaa nimiperintöä, eivätkä liity mitenkään siirtolaisasutukseen.
Käännyimme takaisin ennen Tapolan lossia, mutta kaukaa näkyi Alestalon rakennus. Onnistuneen retken päätteeksi joimme makoisat nokipannukahvit venevajan suojassa. Palatessamme havaitsimme vielä Perttolan emännän harrastuksen, hienohelmaiset parsat komeina penkissään! Kiitokset myös Perttolan ystävälliselle ja luonnikkaalle isännälle!
Maastokartta 3111 Mankala Maanmittauslaitos
Maastokartta 3111 Arrajärvi Maanmittauslaitos
Muistiin merkinnyt muistinvaraisesti Mailis Alaharju. Tekstin on lukenut ja ystävällisesti korjannut Pertti Petsalo.
