Kirjailija Kaari Utrio on uudessa kirjassaan Oppinut neiti kertonut myös A.J. Sjögrenistä. Tarina liikkuu niin Pietarissa kuin Lapissakin.
Onko niin, että sekä tämän kirjan päähenkilöt että Sjögren olivat samanlaisessa elämäntilanteessa; kokemassa jyrkän sääty-yhteiskunnan murtumista pakon edessä väljemmäksi? Tätä asiaa pohdiskeli tämän seuraavan linkin "opintokerhokin" eli hahkapaalikat 7.2.2012.
A. J. SJÖGRENIN SEURAN TIEDOTUSBLOGI
A. J. SJÖGRENIN SEURAN TIEDOTUSBLOGI
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
maanantai 27. helmikuuta 2012
Uus-vanhaa aineistoa kotisivuille
A.J. Sjögrenin kotisivuille on nyt lisätty pdf-tiedostoina kolme Michael Branchin esitelmää vuodelta 1994. Ne antavat perustietoja A.J. Sjögrenistä. Esitelmät on sijoitettu sivulle, jonka nimi on Konferenssi 1994 .
torstai 9. helmikuuta 2012
Hallitus kokoontui
Seuran hallitus kokoontui 8.2. tutkimaan lähiajan tarpeellisia tehtäviä, joista tuleva työnjako tuntuu olevan tärkein. Puheenjohtajamme Matti ilmoitti haluavansa jäädä pois tästä tehtävästä. Myös sihteerimme Anja on muuttamassa kotimaisemansa Savon kukkeille kunnaille noin kesäkuun lopussa. Tarvitsemme siis uusia jäseniä hallitukseen: tarvitsemme puheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan, bloginpitäjän ja Sjögrenin kotisivujen ylläpitäjän. Lisäksi tarvitsemme, niin kuin aina tähänkin asti, talkoolaisia sinne kesäkahvilavuorolle ja muihin tapahtumiin.
Keskustelussa huomasimme, että kotiseutuhenkisiä ja meidän tapahtumistamme kiinnostuneita henkilöitä kyllä löytyy Iitistä oikein kivasti. Ihan omista jäsenistä! Nyt vaan kova "rekry" päälle - niin kuin nykymaailmassa sanotaan - ja homma kyllä onnistuu!
Rahastonhoitoon lupautuikin jo Mirja, joka on talkoilla tehnyt tilinpäätöksemme moniaan vuoden ajan. Rahastonhoitajalle voidaan siirtää avustusten hakemisasiat ja niiden tilitykset.Asiantuntijoina jatkavat Marja P ja Päivi R-P.
Seuran vuosikokous tulee olemaan torstaina 19.4.2012 Iitin lukiolla. Seuraava hallituksen kokous taas on noin 28.3. klo 16 (viime vuoden talousasiat,yms. esillä).
Seuran vuosikokous tulee olemaan torstaina 19.4.2012 Iitin lukiolla. Seuraava hallituksen kokous taas on noin 28.3. klo 16 (viime vuoden talousasiat,yms. esillä).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)