A. J. SJÖGRENIN SEURAN TIEDOTUSBLOGI

A. J. SJÖGRENIN SEURAN TIEDOTUSBLOGI

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Hallituksen päätöksiä



Yhdistyksen hallitus kokoontui 12.3.2014 päättämään kevään ja alkukesän tapahtumista. Vuosikokous pidetään Iitin lukiolla 23.4.2014 klo 18, siihen liittyvä kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Hallitus hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen esitettäväksi vuosikokoukselle. Samoin hyväksyttiin toimintasuunnitelma. Hallitus pitää vielä ennen vuosikokousta oman kokoksensa lukiolla klo 16.30 tehden esityksen talousarvioksi. 
Tulevia tapahtumia ovat A.J. Sjögrenin syntymäpäivä toukokuussa ja sen aikana kulttuurikävely Kirkonkylällä. Lisäksi tulee osallistuminen Iitin kirkkopitäjän 475-vuotisjuhlan ohjelmiin. Juhlapäivänä 2.6.2014 seuramme järjestää yleisölle seminaarin, jossa on mukana pari historian ja kielitieteen tutkijaa esittämässä iittiläisyyteen liittyviä näkökohtia. Syksylle sattuu seuraava tapahtumamme: teemme teatteriretken Helsinkiin katsomaan Europeaus –näytelmää. 
Seuran vakinaista sihteeriä ei pystytty valitsemaan, vaan päätettiin että yhteyksiä hoitaa puheenjohtaja ja kussakin hallituksen kokouksessa valitaan kokoukselle sihteeri. Hallitus päätti antaa stipendin tutkimustyötä varten Päivi Ronimus-Poukalle. Seuran jäsenmaksuja varten lähetetään tänä vuonna jäsenille paperinen lasku – muuten tuppaa jäsenmaksu jäseniltä unohtumaan. Myös edellisvuoden unohtuneen maksun voi nyt suorittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti